Hukan perintö

Tapio Anttila

"Meillä kaikilla on se vanhempi sukulaismummo, joka on pessyt ja kerännyt talteen jugurttipurkit, leipäpussit sekä niiden sulkimet. Isovanhempamme eivät heittäneet mitään pois ja kaikki tavarat korjattiin ja käytettiin ihan loppuun. Tässä piilee suuri viisaus, josta voimme ottaa oppia tänä päivänä -ehkä enemmän kuin arvaammekaan."

 


Meillä kaikilla on se vanhempi sukulaismummo, joka on pessyt ja kerännyt talteen jugurttipurkit, leipäpussit sekä niiden sulkimet. Tai pappa, joka on säästänyt kaikki puupalikat, ruuvit ja naulat tarpeeseen, jota välttämättä ei tule koskaan. Myönnän, että olen itsekin syyllistynyt naureskelemaan tälle säästäväisyyden lajille, mutta sittemmin olen ymmärtänyt sen viisauden. Vielä kun mennään ajassa hieman kauemmas taaksepäin, esi-isämme käyttivät aina materiaalia säästeliäästi, eikä mitään heitetty hukkaan. Nämä periaatteet ovat nyt ajankohtaisempia kuin arvaammekaan, kun mietimme, mitä tekoja voimme tehdä yhteisen ympäristömme hyväksi.

”Meillä on paljon opittavaa perinteistämme ja voimme hyödyntää siellä piilevää viisautta, kun suunnittelemme uusia tuotteita.”

Suunnittelijana olen aina yrittänyt noudattaa tätä isovanhempiemme jaloa perintöä. Vastuullinen suunnittelu on yksi tärkeimmistä teoista tuoteprosessissa. Haluan siksi avata hieman erästä tuote casea, kertoa mitä sen taakse kätkeytyy. Suurin osa suunnittelusta tapahtuu aina ketjun alkupäässä, jolloin kaikki tärkeimmät valinnat ja päätökset tehdään. Samalla päätämme tuotteen hiilijalanjäljen, kestävyyden, käyttöiän jne. Suunnittelijana olen siis suuri vallankäyttäjä, jonka olisi tunnettava myös vastuunsa, joka alkaa jo ensimmäisistä kynän vedoista luonnoskirjaan.


Esimerkki casena on uuden Renki -sarjan synty ja vanhemman Day&Night vuodesohvan rooli sen alku taipaleella.  Tämä suosittu vuodesohva sisältää kaksi puurunkoista laveri tyyppistä sänkyä. Renki -sarja on taas pienesine sarja, johon kuuluu hyllyjä, naulakko sekä kenkäteline. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, että sohvan puurunko on 2 metriä pitkä ja valmistajalle tuleva puutavara on 3 metristä. Se tarkoittaa, että valmistuksesta jää noin 80 cm:n hukkapätkiä, jotka muuten menisivät hakkuriin. Tämän kuullessani aloitin miettimään, miten tuon ylijäämä puun voisi hyödyntää. Pikkuhiljaa ajatukset konkretisoituivat seinähyllyksi, josta tehtiin ensimmäiset protot. Tuote toimi hyvin ja sarjaa laajennettiin muihin tuotteisiin. Näin kehittyi ajatus tuotteiden rinnakkaisesta valmistusprosessista. Siitä kehittyi kokonaisuus, jossa materiaalin käyttö on optimaalista eikä hukkaa synny juuri lainkaan.

 

Tämän lisäksi laskemme kaikkien tuotteidemme hiilijalanjäljen. Sohvan osalta laskennassa huomioidaan puumateriaalin hukkaprosentti, joka on n. 50 %:a. Renki tuotteet valmistetaan tuosta hukasta ja käytettävää puuta ei huomioida sen hiilijalanjäljen laskennassa, koska se on jo mukana ”emotuotteessa”. Hukkapaloista suunniteltujen ja valmistettujen tuotteiden ”kaupanpäälle” tulee siis hiilijalanjälki, joka on materiaalien osalta lähes nolla.
 

Tämä oli vähän erilainen ”Behind design” -tarina. Tuote voi saada alkusysäyksen monin eri tavoin. Usein se on minulle joku käytännön ongelma tai tarve kodin sisustuksessa. Tässä tarve tuli vähän toiselta suunnalta ja lähtökohdat olivat enemmän vastuullisuudessa. Silti lopputuloksena oli käytännöllisiä pienesineitä -eivätkä ne jätä kovin suuria jälkiä jälkeensä.
 
- Tapio

 

P.s. Käy tutustumassa Day&Night -vuodesohvaan ja Renki -sarjaan