Tapio Anttila
Pumpattu sisäkumi pesualtaassa, katsotaan tarkkaan tuleeko kuplia… jo löytyi. Kuivaus ja karhennus paikka rasiassa olevalla karhentimella. Tinnerille haisevaa ja sormin tarttuvaa kumiliimaa paikkaan ja reiän ympärille. Hetken päästä kun liima on kuivaa, painetaan paikka sisäkumiin. Nyt tuli valmista. Sisäkumi asetellaan varovasti paikalleen ja kohta pääsee taas polkemaan. Muistatko milloin viimeksi teit tämän? Vai oletko tehnyt koskaan? Ja mitä tekemistä tällä on huonekalujen kanssa?
Niin, minä en ainakaan muista milloin tein kyseisen operaation viimeksi - siitä on kyllä tosi kauan. Hämärästi muistan, että sama juttu tehtiin myös kumisaappaille. Miksi sitten emme paikkaa enää kumeja tai korjaa oikein muutakaan? No, vastaus tähän on helppo. Ostamme uuden, koska se on paljon helpompaa ja nopeampaa. Onko se sitten järkevää? Ehkä ei aina.
Vanhempamme ja isovanhempamme korjasivat aina kaikki tavarat ja heittivät ne vasta sitten pois, kun korjaus oli varmasti ihan mahdotonta -kunnes paikan päälle ei voinut laittaa enää uutta paikkaa. Usein tavara sai myös jonkun toisen käyttötarkoituksen. Loppuun loikoilluista lakanoista tuli matonkuteita ja pullonkorkeista pittoreskeja oviverhoja. Silloin ei puhuttu vastuullisuudesta eikä hiilijalanjäljestä. Molemmat asiat olivat kuitenkin tehdasasennettu kansamme käyttömuistiin, jota sodan kokeneet sukupolvet siirsivät seuraaville. Silloin niistä puhuttiin termeillä säästäväisyys ja järkevyys, joita pidettiin kunnon ihmisen ominaisuuksina.
Miksi sitten näin toimittiin tuolloin? Toimintatapaa ohjasi enemmänkin pakko, ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehtoja. Se ei ollut millään muotoa trendikästä, ennemminkin tuiki tavallista. Meidän ei ole enää pakko toimia noin, koska vasta nyt meillä on varaa vaihtoehtoihin. Tai niin ainakin luulimme? Meillä on varmasti taloudellista varaa, muttei yhtään ”ekologista” varallisuutta törsättäväksi taivaan tuuliin - kirjaimellisesti!
Kuva: Suomen kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseon kokoelmat
Mitä sitten voisimme tehdä? Pitäisikö meidän palata tuohon aikaan? Se ei varmaankaan onnistu. Ensinnäkään siksi, että käyttötavaroitamme ei ole tehty korjattaviksi. Toisekseen haikailu ”kaikki oli ennen paremmin” ei johda mihinkään. Meidän olisi ennemminkin otettava oppia tuosta viisaasta perinteestämme ja innovoitava sovelluksia tähän aikaan. Tehtävä oman sukupolvemme versio säästäväisyydestä ja järkevyydestä, jota voisimme kutsua nyt myös vastuullisuudeksi.
"Suunnittelijana olen miettinyt paljon, miten saisimme pidennettyä tuotteidemme käyttöikää."
Keinoja on monia ja olemme ottaneet niistä kaikki mahdolliset käyttöön. Ajaton muotoilu, kestävät rakenteet, laadukkaat sekä kauniisti patinoituvat materiaalit ovat niitä. Lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota huollettavuuteen. Kaikissa verhoilluissa tuotteissamme on irrotettavat ja pestävät verhoiluosat, jolloin pienemmät vahingot tai likaantumiset hoituvat helposti pesemällä.
Miten me voisimme helpottaa tuotteidemme korjausta? Parhainkin materiaali tulee joskus tiensä päähän tai sitä ennen voi satua vahinkoja, mitä ei voi pesemällä korjata. Siksi olemme ottaneet mallistoomme vuodesohvien varaosat. Eli kaikki päälliset, patjat ja vuodevaatteet on mahdollista hankkia erillisinä setteinä vahingoittuneiden tai kuluneiden tilalle hankimatta koko sohvaa uudelleen. Näin voimme tarjota kuluttajille mahdollisuuden toimia peräänkuuluttamiemme periaatteiden mukaisesti.
Muistan miten mummoni parsi villasukkia ja äitini tuunasi taitavasti vaatteita jatkaen niiden käyttöikää. Mitään ruokaa ei heitetty pois vaan niistä tehtiin jotain muuta, kuten herkullisia köyhiä ritareita (enpä muista saaneeni niitä enää pitkään aikaan!). Ehkä tuosta asenteesta on jäänyt jotain sisimpääni, jota nyt jatkan ja jaan suunnittelijana eteenpäin.
- Tapio
